Neljä vuotta sitten…

Neljä vuotta sitten Kintulammin tarina oli alussa. Silloin tein myös näemmä viimeisimmän päivityksen. Paljon on muuttunut sen jälkeen ja Kintulammikin on enää osa kokonaisuutta, vaikka silloin vielä ainoa oikea retkeilykohde Tampereella.

Kerron tämän neljän vuoden tapahtumat lyhyesti. Ehkä enemmänkin muistiin itselleni, mutta yhtälailla tiedoksi joillekin kiinnostuneille retkeilyn kehittäjille.

Vuoden 2018 tapahtumat ovat lyhykäisyydessään: Kintulammin retkeilyalueesta tuli luonnonsuojelualue. Istuin paljon palavereissa joiden aiheena oli retkeily. Retkeily Tampereella ja myös Tampereen kaupunkiseudun alueella. Kintulammin onnistuneen toteutuksen ja tarinan johdosta retkeily oli kiinnostava teema. Yhtälailla myös luonnonmukainen rakentaminen. Sekin nosti päätään jo tässä vaiheessa ja meillä oli osaamista näistä molemmista aihepiireistä. 2018 laitettiin alulle monta projektia ja hanketta, mutta varsinaisia tuloksia ei syntynyt. Miksi olisi syntynytkään, voi näin jälkikäteen ajatella. Silloin ehkä vielä luulin, että asioita syntyy nopeasti, mutta kuinka väärässä ihminen voikaan olla.

Omilla retkillä ei työasioita mietitä, vaan katsotaan rehellisesti hakattuun horisonttiin. Kuva JH

2019 päästiin kuitenkin jo muutamaan asiaan kiinni. Ehkä tärkein oli Tampereen kaupunkiseudun virkistysreittien suunnitelma, missä pohdittiin koko kaupunkiseudun retkeilyn kehittämistä yhteinen näkökulma mielessä. Suunnitelma valmistui loppuvuodesta ja se hyväksyttiin kaikkien kaupunkien ohjenuoraksi tulevaisuutta silmällä pitäen. Samaan aikaan pohdittiin, miten Tampereen omat retkeilyasiat organisoidaan jatkossa. Tietysti meillä, tai ainakin minulla oli tähän vastaus. Me hoidamme kaiken. Ihan näin suoraan asia ei kuitenkaan edennyt, vaan kaupunki piti pitkään ja hartaasti palavereja kaikkien yksiköidensä kesken, missä päädyttiin lopuksi siihen lopputulokseen, että me hoidamme kaiken. Mutta tulipahan istuttua. Palaverien pääaihe taisi olla kuitenkin vastuutahon ja rahoituksen kursiminen kasaan, eli sikäli istumisessa oli aihettakin. Lopputuloksena oli Tampereen kaupungin luontovirkistyksen palveluohjelma ja se valmistui loppuvuodesta 2019. Näin ollen pääsimme valmistautumaan oikean retkeilypalveluita tarjoavan yksikön valmisteluun. Tähän päästiin loppujen lopuksi kiinni sitten vuoden 2020 aikana. Loppuvuodesta 2019 lähdimme Kintulammin kanssa mukaan ”Vuoden retkikohde 2020” kilpailuun. Siinä yleisöllä oli oma osansa, äänestäessään omaa mieluista kohdettaan. Aiheena oli luonnonmukainen retkikohde ja siinä lajissa olimme varmasti maan tuorein ja parhain esimerkki Kintulammin kanssa. Vuoden aikana Kintulammilla vieraili noin 40 000 ihmistä. Vuoden mittaan korjailtiin ja uusittiin myös kaupungin luontopolkuja ja toteutettiin Iidesjärven lintutornin laajennusprojekti.

Vuoden retkikohde 2020 – Kintulammi. Messuosastolla Kurosen ja Telkän kanssa.

2020 Kintulammi voitti sitten Vuoden retkikohde kilpailun. Kintulammi sai 38 % kaikista äänistä ja oli ylivoimainen voittaja. Maaliskuun alussa viettettyjä kultajuhlia Helsingin messukeskuksessa varjosti jo uutiset Covid-19 viruksesta ja jo maaliskuun puolivälissä veimme Kintulammille kylttejä, että alue on ns. suljettu yleisöltä. Paikat olivat kuitenkin käytännössä auki ja kun kaupunki ja valtio kehoitti ihmisiä siirtymään harrastuksissaan luonnon pariin, oli soppa valmis. Ihmiset jonottivat makkaravalkeille ja retkeilybuumi hyppäsi silmille, entisen kasvavan kävijämäärän lisäksi. Koko vuoden kävijämäärä oli noin 50 000 henkeä ja veimme alueelle puuta pitkin vuotta. Kaikkiaan noin 120 m3. Vuoden ehkä tärkein projekti oli kuitenkin Retkeilyn kehitysohjelman 2021-2025 toteuttaminen. Se tehtiin yhteistyössä uuden vastuutahon, Tampereen kaupungin kiinteistötoimen kanssa ja näin saimme varmistettua retkeilyn kehittämisen myös tulevina vuosina. Tässä työssä koronavirus oli merkittävänä vauhdittajana ja seisoinkin suuren osan vuodesta joko mikrofonin, lehtimiehen tai kameran edessä kertoen, miten luontoon on helppoa mennä ja että lähiluonto löytyy yleensä kuitenkin yksinkertaisesti oman kotioven takaa. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Askelmerkit merkittävän retkeily- ja luontokaupungin toteutukselle oli asetettu. Varsinaisia toteutuksia oli Kintulammin reitistön laajennus Kaulamoisen järvelle. Pienimuotoista, mutta hieno pätkä siitä tuli. Vihdoin kunnolla järvenrantaa kulkea ja yksi uusi tulipaikka. Loppuvuodesta Ympäristöministeriö laittoi virkistysreittien hankkeeseen rahaa hakuun ja me osallistuimme merkittävällä, lähes puolen miljoonan kehityshankkeella hakuun. Vuoden yksi kohokohta oli uuden Retkeilyluotsi konseptin ensimmäinen kurssi, missä koulutettiin Tampereen kaupunkiseudulle retkeilyluotseja hieman alle 30 henkeä. Retkeilyluotsi ohjaa kanssakulkijoitaan vapaaehtoispohjalta ja opastaa tarvittaessa ihmisiä toimimaan oikein retkeilyetiketin ja jokamiehenoikeuksien viidakossa. Käytännössä siis neuvontaa roskaamisen, koirien ja tulenkäytön suhteen. Muina töinä uusittiin muutamia kaupungin luontopolkuja.

2021 syksyllä tehtiin Hervantajärven Viitastenperälle hieman erilainen laavu. Rakenteessa riitti miettimistä. Laavun suunnitteli arkkitehti Malin Moisio.

2021. Ja niin kävi, että hanke meni alkuvuodesta 2021 läpi. Alkuvuosi oli odoteltu päätöstä puuhuollon merkeissä ja Iiides- ja Vähäjärvelle tehtyjen kelluvien lintujen pesintälauttojen toteutuksessa. Mietimme, että aloitammeko juuri vahvistetut kehitysohjelman mukaisia toimia eri alueilla kun postiin tuli päätös, että vuoden rahoituksemme on nyt kaksinkertainen ja tehtävää on enemmän kuin osasi edes kuvitella. Aikaa toteutukselle oli 9 kuukautta ja osa alueista luonnonsuojelualueilla, joilla rakentaminen piti ajoittua pääosin syyspuolelle rauhtoitusajan ulkopuolelle. Vuoden aikana toteutettiin useita kohteita. Kiimajoen melontareitti Teiskossa uusittiin kokonaan ja sinne tehtiin uusi laavu sekä kunnostettiin kaikki taukopaikat ja rantautumispaikat sekä uusittiin nettisivut ja kartat. Tohlopinsuolle tehtiin uusi esteetön suoluontopolku, missä pääsimme tutustumaan ensimmäistä kertaa laiturirakenteisen luontopolun rakentamiseen. Tohlopinjärvi sai myös uuden esteettömän katselulaiturin. Isohko homma oli myös Pyhä- ja Näsijärvien melontareittien toteutus. Järvien rannoille ja saariin tehtiin kuusi taukopaikkaa liitereineen. Reittien varrelle toteutettiin yhteistyössä HIT ky:n kanssa monta melontahaarukkaa melojien rantautua. En muista monta tarkalleen, mutta hieman alle 15 kpl. Iso homma kuitenkin. Merkittävin toteutus oli kuitenkin Hervantajärven retkeilyalueen toteutus, missä Hervannan eteläpuolelle toteutettiin 10 km opastettua reitistöä, yksi uusi laavu ja kaksi tulipaikkaa. Pitkoksia asennettiin noin 1,5 km. Loppuvuoden viimeisin toteutus oli Kintulammin Keltolahdentien kohtaamispaikkojen toteutus ja tien paikoittainen kunnostus. Hetkessä kaikki kuukaudet olivat vierineet vauhdilla ohi ja kaikki oli valmista. Myös kaikki toteutukset saatiin tehtyä, mitä oli suunniteltukin. Suuri kiitos tästä kaikesta kuuluu tietysti väsymättömälle työjengille, joka jaksoi puurtaa päivästä toiseen eri kohteiden kimpussa. Kiitos kuuluu myös ohikulkijoille, jotka jaksoivat kiittää jokaisella kerralla työtämme luontovirkistyksen rakenteiden parissa.

Viitastenperän laavu tekeillä. Naulan varressa kiinni itse retkeilypalvelupäällikkö. Kuva MM

Vuoden 2022 alussa nimitin itseni Ekokumppanit Oy:n retkeilypalvelupäälliköksi. En siksi, että olisin tarvinnut titteliä, mutta projektisuunnittelija tai projektipäällikkö ei kerro mitään ihmisen työstä. Halusin helpottaa omaa arkeani kertoessani työstäni eri tahoilla. Tittelin kautta asia on jo pitkälti selvä, ennen ensimmäistä suun avausta. Tämän vuoden alussa Tampereen eri taukopaikoille on rahdattu hieman alle 400 m3 polttopuuta. Mikäli nämä kaikki puut kuluvat vuoden loppuun mennessä, (ja ne kuluvat) käy kohteilla arviolta noin 200 000 vierailijaa, retkeilijää ja tai mitä lie makkaranpaistajaa. Se tuntuu hyvältä, että ihmiset lähtevät luontoon. Se on itseasiassa perimmäinen tarkoitukseni tässä työssä. Saattaa ihmisiä luonnon pariin. Jokainen luontokokemus on paitsi liikettä, fyysistä liikkumista myös avain luontoläheisempään ymmärrykseen. Puhumattakaan tutkitusti taatuista psyykkisistä hyvinvointivaikutuksista. Ei luontokokemus tai käynti luonnossa alkoholin tai huumeiden väärinkäyttöä, sekapäisyyttä tai rapakuntoisuutta mihinkään kerralla muuta, mutta se voi olla avaintekijä myös näiden aiheiden selvittelyssä. Voidaankin puhua enää keskimääräisistä vaikutuksista. Jos jokainen luontokäynti vaatii kilometrin kävelyä voidaan laskea, että Tampereen retkeilypalveluiden kävelyvaikutus on 200 000 kilometriä. Sillä on jo oltava merkitystä. Niin terveydellisesti, psyykkisesti kuin taloudellisestikin.

Retkeilevät arkkitehdit. Olemme tehneet yhteistyötä Tampereella vaikuttavien arkkitehtien kanssa alusta asti. Kintulammin laavuja oli suunnittelemassa työryhmä Malin Moisio, Manu Humppi ja Mattias Puronniemi. Sittemmin Malin ja Manu ovat jatkaneet laavujen ja muiden rakenteiden suunnittelua kohteillemme. Enemmänkin voisimme tehdä laadun, käyttökelpoisuuden, ulkonäön ja toimivuuden suhteen, mutta edelläkävijöitä olemme jokatapauksessa. Olemme ottaneet Tampereen hieman kuin koealustaksi. Tälläistä kokonaisuutta ei ole kuitenkaan muualla Suomessa, vaikka olemme vasta työn alussa. Malin Moisio ja Manu Humppi ovat myös itse tehneet paljon työtä edistääkseen luontorakentamisen ja arkkitehtuurin yhdistämisen tunnustamista Suomessa. Tampereen kohteista on ollut useita artikkeleita kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa ja muussa lehdistössä ympäri maata.

Kirkkokiven laavu Kintulammilla. Kuva Julia Kivelä

Toivottavasti ehdin kirjoittamaan seuraavat kuulumiset ennen vuotta 2026. Tampereen retkeilypalveluiden tarjontaa ja Ekokumppanien työtä voitte seurata jatkossa sivujen https://retkeilypalvelut.ekokumppanit.fi/ kautta. Varmaan tästä jutusta jäi monta asiaa pois tai vähälle huomiolle. Tärkeintä on kuitenkin, että luontoliikkumisen mahdollisuudet ja retkeilyolosuhteet paranevat ja kaupunki mahdollistaa asukkailleen helpon tavan lähteä maastoon. Vielä kun saisi tuon joukkoliikenteen ja luontonyssekonseptin jalkeille tässäkin asiassa.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , | Yksi kommentti

Uusi kamera ja koekuvat Kintulammilla!

Missäpä muuallakaan? Ohessa kuvia uudella Canonilla, missä on liikaa toimintoja. Yritin kaikkeni mukaan toimia perinteisten arvojen, aukkojen ja aikojen mukaan ja paikoitellen jopa onnistuin. Kuvat on otettu sunnuntaina 14.10. aamupäivällä, jonka päivän aikana Kintulammin alueeseen tutustui varovaisen arvion mukaan 600-800 henkilöä. Auton parkkeerattuaan kuvausrauha oli kuitenkin yksinäisyyteen viittaava. Kuvissa pääosassa on luonto ja kuvaajana Pete Mäkelä.

IMG_5832

Kuivan kesän Kelto-oja Kortejärven tilan lähellä.

IMG_5786

En tiedä mitään sormuksista tai örkeistä. Mutta tämä on Entti!

IMG_5792

Entin takana oli näin tiheä metsä. Jatkoin sivusuunnassa Laukkisuolle.

IMG_5798

Laukkisuo vaatisi vielä hieman kosteutta entistyäkseen oikeaksi suoksi. Mikä on oikea suo?

IMG_5767

Lahopuiden aatelia. Kintulammi, Vattula ls-alue 2018

IMG_5750

Lahopuiden aatelia II . Kintulammi, Vattula ls-alue 2018

Kategoria(t): kintulammi, Kolbma, kortejärvi, Retkeily, tampere, Uncategorized | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Luonto tulee lähelle

Vuosi on sopiva väli päivitysten välillä. Tavallaan se kuvastaa, että on ollut jotain muutakin tärkeämpää tekemistä ja toisaalta sitä, että kun on oppimassa jotain uutta ei ole aikaa tai varsinkaan taitoa kertoa tästä oppimastaan vielä mitään järkevää. Oppiminen on usemmiten pitkä tie, mutta polkua johdonmukaisesti seuratessaan saattaa joskus päästä jossain asiassa perille.  No ei minulla ehkä nytkään ole mitään erityistä kertomista, mutta kirjoitan silti.

p1130458.jpg

Tätä polku seuraamalla voi päästä perille. Mutta pitää osata kiiruhtaa hitaasti, ettei hairahda tai luiskahda polulta, saati sitten lopussa ajaudu täyteen pimeyteen.

Olen ollut nyt viimeisten puolentoista vuoden ajan tiiviisti tekemisissä luonnon kanssa. Olenhan sitä aiemminkin ollut, mutta nyt se on tuntunut siltä, kuin olisin jotenkin töissä sen kanssa ja sen mukana. Vähän kuin olisin tekemässä luonnon kanssa jotain yhteistä. Se lienee kuitenkin melkein mahdottomuus, sillä edelleen kaikista ympäristöoppeja sisältävistä vuosista ja aiemmasta luontosuhteesta huolimatta olen itsekin surkea luonnon hyväksikäyttäjä rankalla kädellä.

P1130456

Kirkkokiven laavu tai katos Kintulammilla. Tämä komistus on Malin Moision suunnittelema.

Tästäkin huolimatta olen löytänyt oman linjani mitä pitkin vetää raskasta rekeä kohden parempaa maailmaa. Ensinnäkin koen asian tähdellisenä ja tärkeänä itseni kannalta, mikä on tavallaan lupaus itselleni, että olen oikealla tiellä. Uskon muutoinkin ensikokemuksen arvioon ja intuitioon. Varsinainen linja tai työ tai agenda yms. jääköön nyt sen enempää tässä vaiheessa avaamatta, mutta karkealla tasolla kyse on työskentelystä ihmisten parissa. Lobbaamisesta luonnon puolesta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eli nyt.

20180531_112414

Saarijärven laavu. Tämänkin Malin suunnitteli. 🙂

Viimeinen vuosi on ollut huikea menestys esimerkiksi Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueen kanssa. Olen saanut toimia alueella rakennus ja huoltohommissa ja päällekatsojana. Alueella on käynyt kaavaillun 10 000 hengen sijaan arviolta 30-40 000 ihmistä. Arvioni mukaan ulkoilevat ihmiset ovat pääosin päiväretkeilijöitä. Alueen läheisyys Tampereen kaupunkiin nähden on tuottanut uuden havainnon. Päiväretkeilijöiden tilalle on tullut tuntiretkeilijät, joiden kokonaisivisiitti luontoon kestää 2-4 tuntia. Ajetaan autolla 25 minuuttia parkkiin. kävellään kilometri laavulle, makkarat, kahvit ja leivät nuotiolla ja takaisin autolle ja kotiin. Kokonaisaika joskus jopa lähemmäs kahta tuntia. Nähdäkseni tämä on ensiarvoisen tärkeä huomio ja vielä tärkeämpi ottaa huomioon uusia lähialueita suunnitellessa. Tälläisesta käyttäytymisestä emme tienneet mitään vielä pari vuotta sitten.

P1130443

Kaukauloisten kallion laavu. Suunnittelija Manu Humppi. Tässä on oikean Batlaavun mallia.

Kintulammin Kortejärven tilalla pidettiin avoimia elokuun viikonloppuina. Kortejärven Eloisa Elokuu. Ja sitä se oli. Väkeä pörräsi tilan ympäristössä jokaisena viikonloppuna kiitettävästi. Tampereen seudun joukkoliikenne, eli Nyssekin saatiin mukaan ja käyttöä oli. Vaikka kyseesä on lähikohde autollisille, sitä se ei välttämättä ole autottomille, eikä varsinkaan liikuntarajoitteisille. Onko näille tarinoille tulossa jatkoa selviää taas seuraavan vuoden aikana. Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue kuitenkin on ja pysyy sijoillaan kaikesta ympärillään tapahtuvasta huolimatta. Ehkä vanhimpien, yli 400 vuotta vanhojen aihkien mielestä tälläinen touhu on vain ohut kerros kaarnaa kokonaisuudessa.

P1130461

Kintulammin laavu. Tämän suunnitteli Mattias Puronniemi. Pikku kömmänä paikallaan 🙂

Kintulammin tarina on ollut esillä monessa yhteydessä lehtien ja esimerkiksi bloggarien teksteissä. Ohessa muutama linkki viime aikoina esiintyneisiin blogikirjoituksiin liittyen Kintulammin alueeseen. Pete

https://eraipana.wordpress.com/2018/09/01/kintulammin-maja2v-synttaria-ja-luonon-rauhaa-simppelisti/

http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi/tag/kintulammi/https://mtbfin.eu/kintulammen-retkeilyalue-tampere/

https://retkipaikka.fi/upouusia-reitteja-tampereella-ensiaskeleet-talvisen-kintulammin-retkeilyalueella/

https://www.kasintehtyajakaunista.fi/2018/06/kintulammi-retkeily-ja.html

http://elamanihelina.blogspot.com/2013/05/tampereen-seudun-retkeilykohteet-osa-2.html

http://kansalaisareena.fi/verkkoareena/tampereen-uuden-suojelualueen-retkeilya-kehitetaan-vapaaehtoisten-avulla/

https://www.johannaloukaskorpi.net/blogi/2018/05/05/24679

http://www.rantapallo.fi/rajatapaukset/kintulammi-kateva-luontoretkikohde-tampereella/

http://www.mixturepictures.kalsarit.net/metsat/kintulampi.shtml

https://blogivirta.fi/blogit/3378465-kintulammi-retkeily-ja-luonnonsuojelualue-tampereella

http://bubblare.fi/kintulammi-retkeily-ja-luonnonsuojelualue-tampereella/

https://blyygiblumsteri.wordpress.com/2018/08/12/huippu-retkipaikka-kintulammi/

https://visittampere.fi/kohteet/kintulammin-retkeilyalue/

https://reissupete.wordpress.com/2017/06/12/kintulammin-retkeilyreitit-2017/

https://moreenimedia.uta.fi/2017/12/01/tampereen-kaupungin-lahja-satavuotiaalle-suomelle-on-kaksi-uutta-luonnonsuojelualuetta/

https://mennaanmetsaan.wordpress.com/2018/01/15/kunnostus-toi-ruuhkaa-kintulammin-retkipoluille/

https://kohokohdat.fi/tampere/kaunis-saarijarvi-ja-kintulammin-retkeilyalue-tampereen-uusi-luontoihmisen-olohuone/

 

 

 

Kategoria(t): kintulammi, kortejärvi, Retkeily, Uncategorized | Avainsanat: , , , | Yksi kommentti

Tamppaustalkoot Kintulammilla

Viikonloppuna 13.-15.10.2017 vietettiin tamppaustalkoita Kintulammin retkeilyalueella. Tarkoitus oli vahvistaa alueelle langoin ja puumaalauksin merkattuja uusia reittejä myös maapohjan osalta. Tähän tarvittiin kymmenittäin jykeviä kengänpohjia, sekä aimo annos Pirkanmaalaista tamppaushenkeä.

20171014_103452

Uutta uraa Kaukaloiselle.

Paikalle oli kutsuttu väkeä pääosin sosiaalisen median kautta ja jo ennakolta oli nähtävissä, että tapahtuma herätti suunnattomasti mielenkiintoa. Tapahtuman pääpaikaksi saimme alueen ytimessä sijaitsevan Kortejärven tilan. Siellä oli tilaa ruokailla, saunoa ja majoittua sekä ulkona, että sisällä.

Ensimmäinen tamppausjono nytkähti liikkeelle perjantaina klo 18. Parinkymmenen hengen tamppue vaappui pitkin hämärtyvää metsää Kaukaloisen kautta kohden Kintulammia. Otsalamput syttyivät puolessa välissä matkaa ja metsä näyttäytyi varsin uudessa valossa. Matkanteko ja aika tuntuivat pysähtyneen. Takaisin Kortejärvelle saavuttiin sopivasti saunan ollessa valmiina vastaanottamaan kostean metsän tamppaajat.

Lauantai oli kaikkien tamppauspäivien merkkipäivä. Väkeä saapui jo aamutuimaan lisää paikalle ja lähdimme matkaan klo 10 Yleisradion Suomikierroksen valtakunnallisen lähetyksen merkeissä. Vajaat kolmekymmentä tamppaajaa raahasivat rytmikkäästi jalkojaan pitkin Kintulammin kosteaa maaperää. Varsin pian selvisi, että varvukkoa sisältävä tampasto, eli tampattava alue, oli kaikkein haastavinta alustaa. Sellaisilla seuduilla tamppaaminen tuli suorittaa erityistä saappaankärkitekniikkaa käyttäen. Tässä onnistuivat vain harjaantuneimmat tamppaajat, mutta kaikkien panos yleistamppauksessa oli kuitenkin tähdellisen merkittävää.

20171014_100651

Yleisradion Suomikierros oli saattelemassa meitä poluttomille teille.

Lauantain aamulenkin lisäksi päivään mahtui vielä ns. pitkälenkki, sekä iltapuolen kolmas lenkki. Väkeä tuli ja meni ja jokainen tamppue täyttyi runsaslukuisesti aktiivisista tamppaajista. Harjaantuneimmat ja kestävimmät tampparit osallistuivat kaikkiin mainittuihin lenkkeihin, sekä vielä sunnuntaiaamun viimeiseenkin lenkkiin. Ahkerimmille tamppareille kertyi viikonlopun aikana puolensataa tamppauskilometriä.

Alueen uudet reitit kartalla

Maastoon tehdyt urat näkyvät nyt melko hyvin alueen joka kolkassa. HUOMIO! Täysin uudet reitit on maalattu metsään keltamullalla ja reittejä seuraava puuvillalanka on edelleen maastossa. Vanhat ja olemassa olevat polut ovat vielä merkkaamatta tai ovat merkattu jo kauan sitten eri värein jonkun muun toimesta. Reitit kulkevat alueen halkaisevan sähkölinjan yli monesta kohtaa. Näillä kohden tullaan tekemään vielä lisämerkintää, sillä urat eivät näy kovin hyvin linjan alueella.

Reitit_I copy

Kintulammin retkeilyalueen uudet reitit, melkein lopullisessa muodossaan.

Viikonlopun aikana talkoolaiset saunotettiin pariinkin otteeseen ja kyllästettiin talkookeitolla. Suuri kiitos keittiölle, saunamajurille, Ylitampeille ja Suurtampeille (lenkkivastaavat) sekä ennen kaikkea osallistuneille tamppaajille.

Kolbman porukoista paikalla oli noin 16 henkeä. Keittiötä hoitivat Merja ja Iitu ja sauna- ja lämmitys-majurina toimi Riku. Tunturiladun keskuudessa on viime aikoina kuulutettu latuyhdistysten ja miksi ei muidenkin yhdistysten paikallisen yhteistyön perään. Kolbmasta voi ottaa mallia koko valtakunta. Järjestäjinä tämänkertaiselle tapahtumalle ja  viikonlopulle toimivat Ekokumppanit, Tunturikerho Kolbma, Luonnonsuojeluliitto Tampere, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Tampereen Taivaltajat.

Lopuksi vielä video teille kaikille asiasta kiinnostuneille. Epäilemättä viikonlopun jälkeen moni jäi muistelemaan Tamppioiden, Tamppoonien ja Tampaxien merkitystä, mutta https://kintulammi.fi/blogi/tamppaustalkoot/ linkin takaa voit käydä katsomassa videotaidonnäytettä alan huippujen esittämänä.

 

 

Kategoria(t): kintulammi, Kolbma, kortejärvi, Retkeily, talkoot, Uncategorized, ympäristökasvatus | Kommentoi

Kintulammin retkeilyreitit 2017

Pääsin mukaan toteuttamaan Tampereen ensimmäistä retkeilyreitistöä. Olen ollut vuodesta 2013 mukana Ekokumppanit Oy:n projekteissa ja tämä nyt toteutettava retkeilykokonaisuus on mielestäni projektien eliittiä. Tosin langat ovat omissa käsissä minun ja Projektipäällikön kanssa, joten lopuksi sitten katsotaan peiliin.

hiihtäjä_voimapolku 4

Allekirjoittanut kuvaa itseään varjona Kaukaloisen ja Kintulammin välissä talvella 2014. Ensimmäisen reissun alueelle tein 1990-luvun alussa.

Kintulammin alueesta on puhuttu jo aiemminkin. Vuonna 2007 sinne valmistui hks, eli hoito- ja käyttösuunnitelma. Iso osa näistä nytkin toteutettavista reiteistä ja rakenteista on jo mainittu siellä, mutta syistä ja toisista asiat vain tahtovat lykkääntyä. No, mitäpä on 10 vuotta metsälle ja puille? Ei yhtään mitään. Jollekin yksittäiselle kilpikaarnamännylle ehkä yhden tai kahden millin lisäystä ympärysmittaan. Jotkin yksittäiset asiat näyttävät ehkä muuttuneen hieman, mutta ei paljoa. Puska on lisääntynyt ja kuusikot tiheentyneet ja pimeentyneet.

20170612_193517.jpg

Kirkkokiven kuusikkoa kesäkuussa 2017. Aikoinaan, ennen vanhaan, karjapaimenet kävivät kirkkokivellä sunnuntaisin kirkossa, Aitolahden kirkon sijaitessa liian kaukana. Karjaa ei sopinut jättää metsään yksin.

Vuoden 2017 aikana alueelle tehdään useita retkeilyrakenteita, opastauluja ja reittien kyltityksiä. Uusia polkuja tulee ainakin 2-5 kilometriä ja kaikki viitoitetaan eksymisen estämiseksi. Laavuja tulee ainakin Kintulammille (C), (mikä on muuten alueen uusi virallinen kutsumanimi) Saarijärvelle (N) ja Kaukaloiselle (D). Nuotiopaikkoja on suunniteltu Kaulamoiselle kartan luoteisnurkkaan ja Keltolammille kartan koillisnurkkaan. Alueen ehkä tärkein rakenne on tulossa Kirkkokiven viereen. Keskuslaavuksi (E) kutsumamme rakenne on vielä hahmollaan, mutta kaikkiaan paikan on tarkoitus palvella ennen kaikkea kouluja, seurakuntia, luontopalveluyrittäjiä ja muita vastaavia. Keskuslaavun yhteyksien on tarkoitus olla esteettömiä soveltuvin osin alkaen parkkipaikalta F.

kintulampi_teisko_aitolahti

Alustava suunnitelma Kintulammin retkeilyalueen toteutukselle. Keltaisella merkityt ovat nyt toteutuksen alla olevia polkuja. Pitkospuita tulee paljon enemmän ja reitit tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan kesän aikana.

Tampereen ensimmäinen, virallisia retkeilyreittejä palveluineen sisältävä retkeilyalue on kooltaan yhteensä noin 650 ha. Alueelle tulee retkeilyreittejä n. 11 kilometriä, 4-5 laavua, pitkospuita, nuotiopaikkoja ja opasteita. Alueelle tulee puuhuolto ja kompostoivat huussit leiripaikoilla. Lähestymispisteitä ovat Kintulammin P-paikka ja Kortejärven P-paikka, sekä bussiyhteys TKL:n bussilta. (Peuranta 5506, koitetaan saada vyöhykkeelle B ja lisää vuoroja)

Koko Kintulammin retkeilyalueesta tehdään täysin roskaton retkeilyalue. Alueella ei anneta lainkaan mahdollisuuksia roskien jättämiseen, vaan kaikkien retkeilijöiden ja palveluiden käyttäjien on hoidettava itse roskansa alueelta. Alueella valvotaan roskattoman retkeilyn toteutumista vuoden 2018 ajan hankkeessa olevien retkeily- ja luonnonsuojeluyhdistysten raporttien perusteella.

kultainen_kelo

Kultainen kelo vain parisataa metriä Kortejärven tilalta. Rahoitettu. Ei rakovalkea käyttöön!

Kintulammin retkeilyalue sisältää jo ennestään kaksi eri aikaan perustettua luonnonsuojelualuetta. Vattulan säästömetsä on rauhoitettu jo vuonna 1959 ja onkin alueen upein vanhan metsän alue. Puusto on iältään 200-300 vuotta. Vattulan alueen ympärille liittyy uusin, vuonna 2003 toteutettu luonnonsuojelualue. Kaikkiaan näiden kahden luonnonsuojelualueen koko on 61 hehtaaria. Tällä hetkellä tavoitteena on koko alueen saattaminen luonnonsuojelualueeksi.

kintulampi_tulipaikka

Kintulammen tulipaikka talvella 2014. Talvella 2018 tilanne on toisenlainen.

Kintulammin retkeilyrakenteiden kehittäminen on henkilökohtainen unelma. Vaikea on hienompaa, ja uskallan sanoa, osuvampaa hommaa osalleni keksiä.

Kohti työntäyteistä loppuvuotta.

 

Kategoria(t): kintulammi, Retkeily, Uncategorized, ympäristökasvatus | Avainsanat: , , , , | 3 kommenttia

Expedition Kilpisjärvi – ungasolined 22.-28.4.2017

Tämä reissu tehtiin ilman ylimääräistä fossiilista energiaa, eli polttoainetta, eli moottorikelkkaa.

Viime aikoina on ollut jälleen puhetta Kilpisjärven yliperän risureitin (Kilpisjärvi – Halti) avaamisesta normaaliksi kelkkauraksi. Vastustan luonnollisesti tätä hanketta ja lähdimmekin nyt ajankohtaiseen reisuun, hiihdellessämme alueella pääsiäisen ja vapun välisenä aikana.

kelkkailua saanalla

Kevyttä kelkkauraa Saarijärvellä. Reitti suuntautuu poikkeuksellisesti Tuoljehuhputin suuntaan.

Lähdimme matkaan Kilpiksen luontotuvan parkkipaikalta. Kevyiden mäkien ja loivien kurvien jälkeen laskimme rinkkamme Sadgevarrin tuntumaan Norjan puolelle. Täällä saimme olla rauhassa kelkkailijoilta, sillä Norjassa kelkkailu on melko tarkkaan rajattua puuhaa.

kelkkailua kilpiksellä

Opastetut kelkkareissut tunturiin ovat yleistyneet sitä mukaan kun Metsähallitus on ottanut ”yhteistyökumppaneikseen” kymmeniä alan yrittäjiä. Aiemmin kelkkailua edes yritettiin hillitä.

Yöllä vinkka yltyi melkoisesti ja heräsimme aurinkoiseen mutta talviseen keliin vähine vehkeinemme. Kaikki vaatteet päällä jatkoimme matkaa Norjan puolta seuraillen. Kova länsituuli piti huput tiukasti päässä. Melkoista kevättä, mietimme.

Iltapäivän tunneilla saavuimme Lossuhytalle, missä pidimme ansaitun tauon. Tutkiessani paikkoja huomasin, että tuvan vessa oli ääriään myöden täysi. Samalla hetkellä huomasin koko piha-alueella mustia kökköjä siellä täällä. Hetken mietin ihmisen logiikkaa tilanteessa missä vessa on käyttökelvoton. Näinkö se toimii? Miten itse toimisin? Tarkemman tutkimuksen jälkeen huomasin, että alueella oli ollut koiravaljakkoja ja jätökset olivat niiden jäljiltä. Jatkoimme matkaamme Lossujärven kämpälle reilun kilometrin päähän.

Lossu

Lossujärven kämppä taustalippoineen. Myös suomenpuolen Lossun vessa oli täysi.

Ajatuksemme oli, että jatkaisimme matkaa Norjan kautta Pitsusjärven päähän, mutta tuntureilla ollut usva (sekä ehkä päissämme) aiheutti sen, että jatkoimme matkaa Urttaslaaksoa pitkin Urttashotellille. Matkalla ylitimme ahman jälkijonon.

tauolla urttashotellilla

Tauolla Hotelli Urttaksella.

urttaksen viinahylly

Urttashotellin viinahylly, minkä (retkeilijät ja) kelkkailijat ovat unohtaneet siivota.

Jatkoimme matkaa Govdoskaisin kaakkoiskulmaa hipoen Pitsusjärvelle. Yllätys olikin suuri, kun odottamamme pilkkileirit eivät olleetkaan päätyneet pelkästään Urttas- Rimma- ja Luohtojärville, vaan enin osa leireilijöistä olivat Pitsusjärven jäällä. Laskimme jäällä kaikkiaan 7 leiriä ja noin 30 moottorikelkkaa, joilla oli kaiken aikaa asiaa johonkin.

kelkkailua pitsuksella

Kelkkailua Pitsusjärvellä. Pääosa rantaan tulevista kelkkaurista menivät Pitsuksen autiotuvan vessalle.

Hiihtelimme pilkkijöitä väistellen Pitsusvankkan perille ja laitoimme leirin pystyyn. Illalla komea haloilmiö helli meitä -15 asteen pakkasessa. Todellinen kevätreissu.

pitsuksen halot

Pitsusvankkan halo.

Joskus jossain joku mietti ääneen voiko kelkkailijoiden urasta päätellä ovatko he poromiehiä, rajamiehiä vai huvikelkkailijoita. Pitsuksen päässä oli rässitty ihan huolellisesti ympäriinsä pitkin tunturien seiniä, kuin vanhalla -90 luvulla ikään. Näin myös jäljen, missä poromies oli ajanut kelkalla tunturin seinälle ahman jäljen perässä. Päätelin melko helposti ketkä ovat mitäkin kelkkailijoita.

ahman jäljet ja kelkkalatu

Poromiehen seinälenkki kulkee ahman jäljen perässä.

Pitsuksen päästä lähdimme jälleen Norjaan. Tosin ilman rinkkoja. Hiihdimme rajan yli katsomaan Bitshosjohkan kämppää. Matkalla yhytimme jo toiset ahman jäljet, jotka tosin saattoivat olla saman yksilön, kuin mitä olimme nähneet Urttasvankassa.

Muuta elämää matkallemme toi valtaisa jääpapukaija, sekä muutamat kiirunat.

papukaija

Papukaija tunturissa.

korppikotka tai joku muu

Tämän jäljen jättäjän oli täytynyt olla iso. Paljon isompi kuin mitä luulimme.

Jatkoimme leiriin palattuamme Pitsuksen yli autiotuvalle ja nautimme siellä ansaitun päiväkahvin. Autiotuvan vessan luokse meni melko reilu kelkkaura, joten tästä oli pääteltävissä jotain kelkkailijoiden käyttäytymisestä. Tapasimme kämpällä myös juuri tulleita hiihtäjiä, jotka oli jätetty kelkoilla jonkun kilometrin päähän kämpästä ja näin he olivat siis statukseltaan hiihtäjiä, eivätkä kelkkailijoita, joilta kämppien käyttö taas on kielletty. Ihmettelin monella kämpällä myös tapaa, missä ihmiset hiihtelevät tunturissa ilman kamoja ja kelkkapartio kuljettaa yöpymisvälineet ja muut tavarat kuin rahtina ikään. Alkaa oleen kelkkailijan ja omin voimin liikkuvan raja kuin veteen piirretty viiva. Häviksissä siis.

keväinen tauko

Kelkkapoliisit työssään Pitsuksen rappusilla. Edellinen kuva allekirjoittaneesta samalla paikalla on kesäkuulta 1988.

Jatkoimme Pitsuksen ruuhkan jälkeen kohti Toskaljärveä. Sielläkin oli melko hiljaista. Vain yksi telttakylä ja noin 5-7 kelkkaa. Kelkkalatu järveltä Porolaaksoon sen sijaan oli leveä ja jatkui Porolaakson suuntaisena vielä leveämpänä.

kun on hiljaa ne ei huomaa

Kiirunoita oli kiitettävästi liikkeellä. Tämäkin luuli, ettemme huomaa sitä. Etenkin jos syö vähän väliä jotain maasta. 🙂

Porolaaksossa kuljimme Jogaksen kautta ja todettuamme sen asutuksi kuljimme vielä Porojärven kämpälle todetaksemme senkin asutuksi.  30 kilometrin päivän jälkeen laitoimme teltan kämpän pihaan ja söimme sisällä juttuseurassa.  Seuraava yö kesti unineen 10 tuntia. Rankkaa hommaa.

Aamulla olimme kuin uudet hiihtäjät ja jatkoimme tutkimusretkeämme kohti Taabmantupaa itärajalla. Kuljimme ilman rinkkoja jälleen ja teimme jonkinlaisen ennätyksen kun teimme 16 kilometrin matkan kolmessa tunnissa. Siihen mahtui mukaan myös jutteluhetki Taabman asuijaimiston kanssa. Keli oli aamulla tuhruinen, mutta kirkastui iltaa kohden, joten päätimme lähteä vielä koittamaan onneamme Jogasjärven kämpän suhteen. Pienen pesusession jälkeen matka taittuikin taas hienosti ja saimme kuin saimmekin olla Jogaksen haamujen seurana seuraavan yön.

saivaara kenollaan

Poikkesimme illalla Porovaaran päälle kuuntelemaan jääkiekkotuloksia. Hyvin meni. Tappara johti sarjaa voitoin 3-2. Kuvassa Saivaara Porovaaran rinteiltä kuvattuna.

Jogas tarjoaa alituiseen ja aina rauhalliset unet kulkijalle. Liekö syynä sinne haudatun miehen läsnäolo vai mikä?

Jatkoimme uurastusta viivasuoraa latua tehden kohden Kuonnarjohkan kämppää. Seuraava etappimme oli määräytynyt jääkiekkotulosten mukaan ja etsin siis paikkaa missä voimme (voin) kuunnella sm-liigan ratkaisevan loppuottelun. Kuonnarjohkan kämppä osui sopivasti kohdalle lounasaikaan ja pidimmekin pitkän tauon kämpän suojissa. Iltapäivän tunteina lähdimme jatkamaan matkaa ja kuljimme kalottireittiä seuraillen Kuonnarjohkan laaksoon ja sielä ylös Tuoljehuhputin ja Kuonnarvarrin väliselle painanteelle leireilemään.

loppuleiri

Vika leiri. Suora näköyhteys Saanan mastoon takasi hyvät yhteydet Niiralan monttuun Kuopioon.

Leiristä oli hyvät yhteydet ulkomaailmaan ja illan aikana selvisi muun muassa se, että Tapparasta tuli Suomenmestari taas. Pidin pienen henkisen puheen itselleni voiton kunniaksi. Kannustusta oli jaettu ja nyt se palkittiin.

Seuraavana päivänä herättyämme leirin ohi pyyhälsi 12 kelkkaa. Uusi reitti oli avattu tännekin suuntaan? Me kuitenkin pyyhälsimme rinteeltä alas kohti Kilpisjärveä ja viimeisen päivän hiihtovauhti päätyi 7 km/h lukemiin, emmekä edes hionneet. Hienoa alamäkihaipakkaa. Ajankuluksemme laskimme tuon viimeisen päivän parituntisen hiihtorupeaman kelkkasaldon. Ohitsemme pyyhälsi tuona aikana yhteensä 44 kelkkaa.

Kelkkailun rajoittaminen tämänhetkisestä tilanteesta on tarpeellista. Oikeus kelkkailuun Käsivarren erämaa-alueella tulisi olla vain porotalouden parissa toimivilla, puolustusvoimilla, rajamiehillä, sekä metsähallituksen huoltoporukoilla. matkanjärjestäjien tapa hoitaa hommaa venyy näköjään kuin juicy fruit joten on aika vetää purkka henkeen ja palata lähtökuoppiin, tilanteeseen milloin ns. yksityikelkkailu kiellettiin kokonaan alueella. (90 luvulla) Jos ette muista miksi näin kävi, niin käykää hyvät ihmiset tutustumassa alueen kelkkailukulttuuriin tänä päivänä. Ei kuljeta enää kaukana siitä missä viimeksi oltiin.

Kuulin myös mielenkiintoisen juorun tunturissa. Aloite urahankkeelle Kilpisjärveltä – Haltille olisikin tullut poromiesten taholta. Syynä tähän olisi se, että tällöin paliskunnalla olisi oikeus sulkea reitti milloin tahansa porotaloudellisiin syihin vedoten. Liekö totta, mutta jännä näkökulma kuitenkin, sillä nyt kun matkanjärjestäjät tekevät turistireissujaan metsähallituksen erikoisluvalla, ei tälläistä mahdollisuutta ole, koska yksityiskelkkailu alueella on kielletty jo muutenkin.

Itse olen lähettänyt viestiä haluamastani tilanteesta Kilpisjärven hoito- ja käyttösuunnitelmaa valmistelevalle ryhmälle. Tee sinäkin niin osoitteessa http://www.metsa.fi/kasivarsisuunnittelu

kartta

Reittimme MML kartalla. Matkaa tuli kaikkiaan noin 130 kilometriä. Punaiset pallukat ovat leirejä.

Kategoria(t): Käsivarren erämaa-alue, Käsivarren hoito- ja käyttösuunnitelma, Retkeily, Uncategorized, ympäristökasvatus | Avainsanat: , , , , | 3 kommenttia

Kolbman ja Partioaitan retkikeitin iltamat 8.5.2017 klo 18 Bikinibaarilla!

Kolbma järjestää taas laadukasta ohjelmaa Tampereella. Tällä kertaa käsittelyssä ovat retkikeittimet. Käymme läpi erilaiset keitinmallit ja niissä käytettävät polttoainevaihtoehdot. Yhtenä erikoisuutena mukana on kasa risukeittimiä ja keitinlaatikoita, jotka molemmat välineet ovat herättäneet viime aikoina runsaasti keskustelua. Pisteenä iin päälle Joppe Ranta esittelee kauden Primuksen uutuudet ja keskustelee kanssamme keittimistä yleensä.

retkikeitinilta_pieni

Tunturikerho Kolbman retkikeitinilta juliste. pic. Pete Mäkelä

Kategoria(t): Kolbma, Retkeily, Uncategorized | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Turvallisesti tuntureilla – Eksymättä erämaissa

Jatkamme Tunturikerho Kolbman kanssa laadukkaiden esitelmien sarjaa. Ensiksi järjestimme Saamelais- ja Autiotupa illat Tampereen pääkirjasto Metsossa. Nyt vuorossa on tunturiturvallisuuteen keskittyvä asiantuntijavetoinen seminaari Tampereen Sampolan isossa salissa.

juliste-pieni-uusin

Kuvassa tilaisuuden juliste. Myrskykuva on Huippuvuorilta, mutta samankaltaisia olosuhteita on kohdattavissa joka talvi Lapin selkosilla.

 

Seminaarin ajatus lähti viimeisten vuosien uutisotsikoista, missä retkeilijöitä on menehtynyt tai paleltunut tunturialueilla ja erämaissa. Päätimme kohdistaa järjestöjen ja yritysten ajatukset ja intressit turvallisuuteen ja järjestää aiheesta ilmainen seminaari suomen parhaiden asiantuntijoiden ja kouluttajien johdolla.
Kari ”Vaiska” Vainio on suomen pitkäaikaisimpia retkeilyasiantuntijoita, joka on luonut uuden uran Lvjk:n jälkimainingeissa Ankarat Avotunturit koulutusohjelman myötä. Samasta koulutuslinjasta on peräisin myös Jaakko ”Korpijaakko” Heikka, jonka asiantuntemus on vertaansa vailla suomalaisessa retkeilygenressä. Ihmisen toiminta hätätilanteissa on LT Heikki Karisen ominta alaa. Karinen on toiminut useiden arktisille alueille ja vuoristoon suuntautuneiden retkikuntien lääkärinä, sekä muiden toimien ohessa tv:stä tutun Huippujengin retkikuntalääkärinä.

l5ilta

Islanti 2001. Keskellä sisämaata iski kova tuuli. Tai oikeastaan tuuli alkoi täsmällisesti jokaisena iltapäivänä samalla kellonlyömällä. Opimme hyvin pystyttämään telttoja kovassa kelissä.

VAPAA PÄÄSY

Järjestelyissä mukana:
Tunturikerho Kolbma, Tunturilatu ry
Ankarat Avotunturit
Työväenopisto Sampola
Suomen Arktinen Klubi ry
Suomen Latu ry
Partioaitta

Kategoria(t): Käsivarren erämaa-alue, Kolbma, Retkeily, retkiluistelu, Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Näkemisen arvoinen juttu!

Ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvat perustavat ajatuksensa usein väittämiin, että ilmastonmuutoksen näkeminen on mahdotonta. Eri tiedetahojen kippuroita ja käyriä voidaan esittää halutussa ulkoasussa ja kulloiseenkin tarpeeseen sopivalla tavalla. Aikajanaa säätämällä ilmastonmuutos on jopa helppoa sivuuttaa. Ilmastonmuutokseen uskova ja sitä esittävä tiedeyhteisö on tosin itsekin ampunut itseään jalkaan luomalla kaavioita, joiden on helposti huomattu liioittelevan esittämäänsä asiaa.

_44842455_hockstickbbc226i

Huolta aiheuttanut Jääkiekkomailakaavio. pic. Michael Mann´s team

Yksi sellaisista oli lepäävää jääkiekkomailaa kuvaava viivakaavio, missä kuvataan ilmaston lämpötilan pysyneen suhteellisen samanlaisena viimeisten satojen vuosien ajan (mailan varsi), mutta kääntyneen voimakkaaseen nousuun 1900 luvulta lähtien (mailan lapa).

 

Ilmastonmuutosta mitataan puiden, maaperän ja esimerkiksi jäätiköiden vuosirenkaista, ja viimeisten tutkimusten mukaan tietoja on voitu yhdistää luotettavasti jo useiden tuhansien vuosien taakse. Ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvat kaivelevat annettuja arvoja ja dataa innokkaasti ja takertuvat jokaiseen yksityiskohtaan, mikä kumoaisi esitetyn todisteen ilmastonmuutoksen todellisesta tilasta. Jos jääkiekkomaila kuvaajana onkin ehkä aavistuksen liioiteltu malli ilmaston lämpenemiselle, niin onko sillä väliä? Tiedeyhteisötkin ovat nykyään osittain markkinoiden armoilla ja tuloksien on oltava joskus näyttäviä.  Huolestuttavampia ovat tiedeyhteisöjen ”tilaustyöt”, jolloin tutkimuksen sponsori saa tilaamansa tuloksen asiasta kuin asiasta. Tämä jos mikä rapauttaa koko tieteen uskottavuuden.

Grönlanti hiihtäessä sulamisvesiä II

Grönlannin jäätikkö sulaa vuosi vuodelta kiihtyvällä tahdilla. Vuonna 2003 hiihdimme vetten päällä yli Grönlannin jäätikön.

Voiko ilmastonmuutosta nähdä?

Olen reissannut elämässäni noin 5000 kilometriä hiihtäen ja kävellen pitkin arktisia alueita, eli juuri siellä missä kasvihuoneilmiön sanotaan vaikuttavan voimakkaimmin. Olen katsellut hupenevia jäävirtoja Huippuvuorilla ja sulavaa jäätikköä Grönlannissa.

Huippuvuorten jäätiköiltä laskeutuvien jäävirtojen muutoksen ovat selvästi nähtävissä normaaleilta vaelluskartoiltakin.

huippuvuoret jään reuna

Huippuvuoret Hockstretterbreen. pic. Norsk Polar Institut

Jäätikön vanhat mereen laskeutuvat jäävirrat ovat ulottuneet 1960 ja 1970 luvuilla paljon kauemmaksi merelle, kuin nykyään. Samankaltaisia tuloksia on nähtävissä Alpeilla. Mutta mitä merkitsee 40 tai 50 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Grönlannin jäätiköllä olen asunut yhteensä neljä kuukautta parilla eri reissulla. Grönlannin jäätikkö on ystävällinen paikka telttailla ja selvisin retkistä vailla suurempia fyysisiä kolhuja. Olen tutkinut harrastuksenani suomalaisten arktisten retkikuntien toimia viimeisten 50 vuoden ajalta. Ensimmäinen arktinen retkikunta yli Grönlannin jäätikön oli vuonna 1966 ja sillä juhannukseen päättyneellä matkalla ei nähty yhtäkään jäätikön päälle sulamisvesistä muodostunutta järveä. Matkan hurjat -50 asteen pakkaslukemat ja myrskyt tuntuvat tämän päivän retkeilijästä käsittämättömiltä. Toisaalta matkan pituudeksi on ilmoitettu 700 kilometriä, vaikka nyt satelliittikuvista mitattuna matka ei voinut olla yli 560 kilometrin pituinen. Ehkä mittaustekniikoissa on eroja lähimenneisyydessäkin.

Vuonna 2003 ja 2008 olin itse reissuilla Grönlannin jäätiköllä. Molemmilla kerroilla jouduin reissukaverin kanssa uskomattomiin vesileikkeihin sulamisvesien kanssa. 2010 eräät arktisia reissuja tekevät ystäväni makasivat yli 30 päivää teltassa pitäen sadetta. Grönlannin jäätiköllä. Mutta mitä merkitsee 10, 15 tai 50 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Huippuvuoret jäätikön laidalla

Jäätikön laittamilla voi nähdä missä on maailman alku ja juuri. Huippuvuoret 2007.

Grönlannin jäätiköllä vierailin myös useilla tutkimusasemilla, joiden pääasiallinen tehtävä on tulkita ilmastonmuutosta vertailevin menetelmin. Näiden tutkimusasemien jäänkairausnäytteiden tulokset ulottuivat luotettavasti noin 150 000 vuoden päähän. Mutta mitä merkitsee edes 150 000 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Ilmastonmuutoksen voi nähdä. Mutta sitä pitää osata katsoa oikein. Pitää osata lukea tiedeyhteisöjen tuloksia kriittisesti ja katsoa lähelle ja samaan aikaan kauas. Ja vielä molempiin suuntiin.

Grönlanti Ilulissat jäävuoret

Jäävuoria ”poikii” kiihtyvällä tahdilla Ilulissatin vuonosta. Ilulissat, Grönlanti 2008

Ilmastonmuutoksen tärkein vaikutus on ihmismielen ilmastonmuutos, missä yhteisö siirtyy hitaasti kohden kestävämpää yhteiskuntaa. Tähän ei päästä yhden merkittävänkään tutkimuksen voimin, eikä kahdenkaan. Tutkimukset voivat ehkä auttaa yhteiskuntaa oikeaan suuntaan, mutta tärkein vaikutus kasvihuoneilmiön ehkäisemiseksi löytyy yleissivistyksen leviämisellä ja levittämisellä globaalisti. Henkinen ilmastonmuutos on välttämättömyys.

Kirjoitus liittyy lokakuussa pidettävään http://world.350.org/finland/kampanjat/power-shift-suomi/ Power Shift Suomi tapahtumaan missä pidän 2.10.2016 esitelmän – Voiko ilmastonmuutosta nähdä?

Kategoria(t): Arktinen, Arktisia kertomuksia, Kolbma, Retkeily, Uncategorized, ympäristökasvatus | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Nanoqin kesä 2016 – Naparetkeilyn tiukempi historia

Jouduin mukaan jälleen seikkailuun. Tällä kertaa ei ollut tarvetta lähteä esimerkiksi Grönlantiin, mutta kuitenkin niin lähelle Grönlantia, kuin suomessa se on mahdollista. Päädyin arktiseen Nanoq museoon. Sijainti: Pietarsaari. Tarkemmin: Fäboda, Pörkenesintie 60.

028

Arktinen Nanoq museon alue koostuu päärakennuksesta ja seitsemästätoista (17) muusta näyttelyrakennuksesta. Ja miljoona esinettä.

Museon pääarkkitehti Pentti Kronqvist perusti museon vuonna 1991 Pietarsaaren Fäbodaan. Toki alue oli ollut hänen hallussaan jo pitkään, sillä ensimmäinen rakennus, Karhunpesä syntyi alueelle jo kuusikymmentä vuotta sitten vuonna 1956. Ajatus arktisesta museosta syntyi kuitenkin Pentin matkojen johdosta. Matkat suuntautuivat useasti arktisille alueille. Grönlannin vaellus 1971, Grönlannista Kanadaan 1976, Grönlannin halki 1981 ja niin edelleen. Ennen kaikkea Pentti oli kuitenkin kiinnostunut ihmisistä, eskimoista. Heidän kulttuuristaan ja elintavoistaan. Tätä työtä ja keräilyn tulosta saamme ihailla nyt Nanoq museon kokoelmien kautta.

Kuva0036

Kesänäyttely 2016 alkaa Pentti Kronqvistin esittelyllä.

Kesänäyttelyn kokoamista

Sain ja pyysin itselleni tehtävän. Viime syksynä ilmestynyt Arktisia kertomuksia kertoi suomalaisten arktisista reissuista viimeisten 50 vuoden ajalta. Arvelin, että siinä olisi aihetta myös kesänäyttelyn aiheeksi arktiselle museolle. Asiasta sovittuamme ideoin aihetta yhdessä Pentin kanssa ja päädyimme esittelemään Suomen arktisen reissuhistorian tärkeimpiä retkikuntia ja reissuporukoita kuudelta vuosikymmeneltä. 1960 luvulta alkaen ja päätyen 2010 luvulle. Alkuvuosikymmenien retkikuntien valinta oli helpohkoa. 60 -luvulla oli esiteltävänä yksi retkikunta ja 70 -luvullakin vain kolme.

Kuva0037

1960 ja 1970 luvuilla ”anorak” oli kova sana

Sain myös idean, että jokaiselta vuosikymmeneltä tulisi olla alkuperäinen retkellä käytetty asu näytteillä. Onneksi monet retkikunnat olivatkin jo lahjoittaneet historiallisia asujaan museolle.  Pentin 1976 vuoden reissun, Huurre retkikunnan 1984 ja Laskuvarjojääkärikillan retkikunnan 1999 reissujen asut olivat tallessa ja asetettavissa näytteille. Kolme vuosikymmentä oli siis kasassa. Vielä sain soitettua Peter Bouchtille, joka on viimeinen elossa oleva retkikuntajäsen vuoden 1966 Grönlannin yli kulkeneesta retkikunnasta. Hänellä kyseinen asu oli tallella ja vielä rinkkakin, joten näyttelyn painoarvo alkoi hahmottumaan myös historiallisesta perspektiivistä.

Kuva0041

1990 ja 2000 luvuilla Gore-tex nousi pinnalle.

Viimeisten vuosikymmenien asujen kohdalla turvauduin Sastan uusimpien asujen esittelyyn. Näiden asujen kohdalla nimet, kalvojen määrä ja kankaat vaativat jo niin pitkällistä harrastuneisuutta, että asiaan on parasta tutustua itse osoitteessa www.sasta.fi.

Kuva0043

Sastan The Pole asu.

Näyttelyn pariin vitriiniin asetimme kymmeniä vuosia vanhaa retkikunnissa käytettävää kuvaus, paikannus ja mittaustekniikkaa ja vastapainoksi uusinta uutta tältä saralta, jolloin laitteiden lataus toimii aurinkopaneelien avulla usb-liittimien kautta. Nykyaikaisten retkikuntien varustukseen kuuluvat satelliittijärjestelmät, hätälähettimet, digikamerat, popcornit ja leffat. Onneksi sentään säätilat ovat sentään pysyneet kutakuinkin samankaltaisina.

Nykyajan suomalaiset naparetkeilijät 1966 – 2016

Näyttelyn nimi koostuu siis näyttelyn sisällöstä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä suomalaisesta arktisesta retkikunnasta arktisille alueille. Puhutaan tietysti varhaisemmistakin matkoista pitkin Siberiaa ja laivaväyliä, mutta puhuttaessa nykyaikaisista retkistä, hupiretkistä voidaan reissut paketoida 50 vuoden ajanjaksolle. Nykyaikaisen arktisen retkeilyn historia on jo pitkä. Oli korkea aika nostaa ne vaivalloiset kilometrit myös esille. Ensiksi viime syksynä kirjan muodossa ja nyt kesänäyttelyn turvin.

Toivotankin teidät kaikki tervetulleeksi arktiseen Nanoq museoon kesällä. Museo on auki joka päivä klo 11-18. http://www.nanoq.fi

Kuva0047

Pentti Kronqvist esittelee kouluryhmälle II-kerroksen esineistöä.

Kategoria(t): Arktinen, Arktisia kertomuksia, Nanoq, Retkeily | Avainsanat: , , , , , | Yksi kommentti