Kintulammin retkeilyreitit 2017

Pääsin mukaan toteuttamaan Tampereen ensimmäistä retkeilyreitistöä. Olen ollut vuodesta 2013 mukana Ekokumppanit Oy:n projekteissa ja tämä nyt toteutettava retkeilykokonaisuus on mielestäni projektien eliittiä. Tosin langat ovat omissa käsissä minun ja Projektipäällikön kanssa, joten lopuksi sitten katsotaan peiliin.

hiihtäjä_voimapolku 4

Allekirjoittanut kuvaa itseään varjona Kaukaloisen ja Kintulammin välissä talvella 2014. Ensimmäisen reissun alueelle tein 1990-luvun alussa.

Kintulammin alueesta on puhuttu jo aiemminkin. Vuonna 2007 sinne valmistui hks, eli hoito- ja käyttösuunnitelma. Iso osa näistä nytkin toteutettavista reiteistä ja rakenteista on jo mainittu siellä, mutta syistä ja toisista asiat vain tahtovat lykkääntyä. No, mitäpä on 10 vuotta metsälle ja puille? Ei yhtään mitään. Jollekin yksittäiselle kilpikaarnamännylle ehkä yhden tai kahden millin lisäystä ympärysmittaan. Jotkin yksittäiset asiat näyttävät ehkä muuttuneen hieman, mutta ei paljoa. Puska on lisääntynyt ja kuusikot tiheentyneet ja pimeentyneet.

20170612_193517.jpg

Kirkkokiven kuusikkoa kesäkuussa 2017. Aikoinaan, ennen vanhaan, karjapaimenet kävivät kirkkokivellä sunnuntaisin kirkossa, Aitolahden kirkon sijaitessa liian kaukana. Karjaa ei sopinut jättää metsään yksin.

Vuoden 2017 aikana alueelle tehdään useita retkeilyrakenteita, opastauluja ja reittien kyltityksiä. Uusia polkuja tulee ainakin 2-5 kilometriä ja kaikki viitoitetaan eksymisen estämiseksi. Laavuja tulee ainakin Kintulammille (C), (mikä on muuten alueen uusi virallinen kutsumanimi) Saarijärvelle (N) ja Kaukaloiselle (D). Nuotiopaikkoja on suunniteltu Kaulamoiselle kartan luoteisnurkkaan ja Keltolammille kartan koillisnurkkaan. Alueen ehkä tärkein rakenne on tulossa Kirkkokiven viereen. Keskuslaavuksi (E) kutsumamme rakenne on vielä hahmollaan, mutta kaikkiaan paikan on tarkoitus palvella ennen kaikkea kouluja, seurakuntia, luontopalveluyrittäjiä ja muita vastaavia. Keskuslaavun yhteyksien on tarkoitus olla esteettömiä soveltuvin osin alkaen parkkipaikalta F.

kintulampi_teisko_aitolahti

Alustava suunnitelma Kintulammin retkeilyalueen toteutukselle. Keltaisella merkityt ovat nyt toteutuksen alla olevia polkuja. Pitkospuita tulee paljon enemmän ja reitit tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan kesän aikana.

Tampereen ensimmäinen, virallisia retkeilyreittejä palveluineen sisältävä retkeilyalue on kooltaan yhteensä noin 650 ha. Alueelle tulee retkeilyreittejä n. 11 kilometriä, 4-5 laavua, pitkospuita, nuotiopaikkoja ja opasteita. Alueelle tulee puuhuolto ja kompostoivat huussit leiripaikoilla. Lähestymispisteitä ovat Kintulammin P-paikka ja Kortejärven P-paikka, sekä bussiyhteys TKL:n bussilta. (Peuranta 5506, koitetaan saada vyöhykkeelle B ja lisää vuoroja)

Koko Kintulammin retkeilyalueesta tehdään täysin roskaton retkeilyalue. Alueella ei anneta lainkaan mahdollisuuksia roskien jättämiseen, vaan kaikkien retkeilijöiden ja palveluiden käyttäjien on hoidettava itse roskansa alueelta. Alueella valvotaan roskattoman retkeilyn toteutumista vuoden 2018 ajan hankkeessa olevien retkeily- ja luonnonsuojeluyhdistysten raporttien perusteella.

kultainen_kelo

Kultainen kelo vain parisataa metriä Kortejärven tilalta. Rahoitettu. Ei rakovalkea käyttöön!

Kintulammin retkeilyalue sisältää jo ennestään kaksi eri aikaan perustettua luonnonsuojelualuetta. Vattulan säästömetsä on rauhoitettu jo vuonna 1959 ja onkin alueen upein vanhan metsän alue. Puusto on iältään 200-300 vuotta. Vattulan alueen ympärille liittyy uusin, vuonna 2003 toteutettu luonnonsuojelualue. Kaikkiaan näiden kahden luonnonsuojelualueen koko on 61 hehtaaria. Tällä hetkellä tavoitteena on koko alueen saattaminen luonnonsuojelualueeksi.

kintulampi_tulipaikka

Kintulammen tulipaikka talvella 2014. Talvella 2018 tilanne on toisenlainen.

Kintulammin retkeilyrakenteiden kehittäminen on henkilökohtainen unelma. Vaikea on hienompaa, ja uskallan sanoa, osuvampaa hommaa osalleni keksiä.

Kohti työntäyteistä loppuvuotta.

 

Tietoja Reissu Pete

Arktisiin juttuihin hurahtanut ukko on nyttemmin kiinnostunut aiempaa enemmän ympäristöön liittyvistä asioista.
Kategoria(t): kintulammi, Retkeily, Uncategorized, ympäristökasvatus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Kintulammin retkeilyreitit 2017

  1. Turhantalsija sanoo:

    Entäs koirat ja kiinnipito?

  2. Reissu Pete sanoo:

    ”Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.” (Metsästyslaki 53 §)
    Koiranomistajilla on monesti se harhaluulo, että metsässä ja maaseudulla koiria voi pitää kytkemättöminä ilman valvontaa. Metsästyslain mukaan koiraa ei kuitenkaan saa pitää irti toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.

    Kintulammin retkeilyalueen omistaa Tampereen kaupunki. Kaupungin linja on selkeä. Koirat tulee pitää kytkettynä aina. http://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu-ja-retkeily/retkeilyohjeet.html

    Koirat on siten pidettävä aina kiinni Kintulammin alueella, sekä metsästyslain mukaan myös omalla maallaan 1.3. – 19.8. välisenä aikana.

  3. Paluuviite: Luonto tulee lähelle | Reissu Pete

Jätä kommentti