Hetken hiljaisuuden jälkeen päätimme järjestää Kolbmassa taas laadukasta ohjelmaa. Pääkirjasto Metson Pietilä-saliin astuu kaksi kovanluokan retkeilevää tietokirjailijaa.
Joel Ahola ”Käyntikortissani lukee retkeilytoimittaja, mutta tilanteesta riippuen voin käyttää myös termejä tietokirjailija, valokuvaaja, esitelmöijä, asiantuntija, konsultti tai vaikkapa kartoittaja.” www.retkeilymediaahola.fi
Arkkitehti Manu Humppi kirjastaan:”Kammit ja autiotuvat kertoo Lapin erämaarakentamisen historiasta aina kivikaudelta nykypäivään asti. Turpeilla vuoratut kodat eli kammit ovat ainutlaatuinen osa saamelaista elinkeino- ja kulttuurihistoriaa. Tunnelmalliset autiotuvat henkivät matkamiesten tarinoita kaukaa pohjolasta.”
Tervetuloa mukaan!
Tilaisuuden juliste! Kuvassa Meekon autiotupa lokakuussa 2015.
JÄLKIPYYKKIÄ!
Tilaisuus sai heti aluksi toisen luonteen, kun Joel Ahola joutui perumaan saapumisensa. Manu Humppi laajensi esitystään ja extrana saimme kuulla ammattitalkoilija
Timo Koivukangas kertoo kämppätalkoista. Kuva:Mikko Suominen
Timo Koivukankaan kertomusta kämppätalkoista ja autiotupien tulevaisuudesta yleensä.
Illan aikana esitykset sivusivat toisiaan siinä mielessä hienosti, että hyvin selväksi tuli, että retkeilykäyttöisten autiotupien lähtökohta on aluksi ollutkin vapaaehtoisjärjestöjen rakentamat tuvat. Sittemmin Metsähallitus on ottanut tupakulttuurin säilymisen ja kehittämisen harteilleen, mutta nyt resurssien kääntyessä laskuun on ilmeisesti tullut aika kerätä kansa taas kokoon ja nostaa vanha talkoohenki sen ansaitsemaan arvostukseen. Joitakin konkreettisiakin ehdotuksia talkoiden tavasta, rahoituksesta ja koordinoimisesta esitettiin.
Manu Humppi taustalla ja meikäläinen paasaa edessä. Paikalla oli 112 kuulijaa. Kuva:Mikko Suominen
Mieleeni jäi erityisesti se, että joku yleisöstä ehdotti, jos joku järjestö, esimerkiksi Tunturilatu ry ottaisi kämppien huoltoa ja kunnostusta harteilleen. Mietin minkälaista neuvonpitoa se vaatisi Metsähallituksen kanssa. Jakautuisiko vastuu oikeasti ja kuinka pitkälle vapaaehtoistyönä tehty työ otettaisiin vakavasti siellä. Entä järjestön piirissä. Kuka tai ketkä antautuisi tehtävään laittaen kaikkensa peliin. Aika selvältä näyttää, että joko tupien annetaan hitaasti vaipua unholaan, tai sitten niiden kunnostajat löytyvät jostain muualta kuin Metsähalituksen piiristä. Tässä riittää pureksittavaa ensi vuodelle ainakin Tunturiladun piirissä. Tunturilatu ry täyttää näet 70 vuotta ja juhlavuoden teemana ovat juuri autiotuvat.
Manu Humppi kertoo Lapin rakennusperinnöstä. Kuva:Mikko Suominen
Reissu Pete 
Talkooasian organisoituminen on jalostumassa pikkuhiljaa, Tässä pari linkkiä omista ajatuksistani aiheen tiimoilta:
http://timokokairankiertaja.blogspot.fi/2015/09/talkoilua.html
http://timokokairankiertaja.blogspot.fi/2014/09/autiotupien-pienet-korjaus-ja.html
Havaitsemani ”tyyppivika” monien autiotupien hormin ja vesikaton liitoksesta on kuulemma tiedotettu metsähallitukselle ja korjaustoimenpiteet on ainakin jollain alueella kuulemma käynnistymässä.
Samoin talkootyön organisoitumiseen liittyviä keskustelujakin on kuulemma metsähallituksen kanssa tiedossa lähitulevaisuudessa.
Eli nyt vaan laittakaamme itseämme likoon ja viekäämme asiaa eteenpäin.
Autiotuvat ovat vaeltamiseen kuuluuvaa perinnettä, perinteisesti niiden ylläpitämiseen on myös vaeltajat laittaneet oman panoksensa. Pitäkäämme esillä tätä yhteistä asiaa ja yrittäkäämme kukin tahollamme vaikuttaa niin, että myös päättäjät kokevat tämän asian tärkeäksi.
Tuolla omassa blogissasi ehdottamasi järjestelmä, missä korjauskohde ilmoitetaan ”järjestelmään” ja seuraava vaeltaja voi poimia korjauskohteen ”järjestelmästä” on erittäin kannatettava. Tulee hyvinkin mieleen vanhat ajat, jolloin partiokämpillä meillä ”vanhemmilla” oli aina jotain jobia edeltäkäsin varattuna.
Isommat talkoot ja järjestelmällinen toiminta jatkuvien talkoiden kanssa vaatisi mielestäni jo järjestäytyneen porukan johdon.
Parhaillaan mietinnässä on miten saisin ujutettua kestävän kehityksen tähän hankkeeseen/pitkäaikaisprojektiin. Sillä opinnäytetyön kautta mulla olisi koko seuraava lukukausi käytettävissä tähän. 🙂
Hyvin suunniteltu ja toteutettu korjaustyö on kyllä kestävää kehitystä ja kansallisomaisuuden suojelua. Hyvään suunnitteluun kuuluu tietysti myös kestävän kehityksen mukaiset materiaalivalinnat.
Huonosti toteutettu on taas yhteisten varojen järjetöntä tuhlausta.
2005 Vongoivan kammi peruskorjattiin, mikähän siinä meni silloin totaalisesti pieleen kun jo 2015 kammi oli purkukunnossa ja myös purettiin?
Kyllä sinä sen tästä saat puristettua ja myytyä ohjaajillesi.
Harmi etten päässyt tähän osallistumaan. Onkohan näitä tilaisuuksia tulossa jatkossa lisää?
Sinänsähän asiat unhoittuvat nopeaan, eli kiinnostusta saattaisi olla jo uusintaankin ja ehkä uudella lähestymistavalla. Katsotaan mitä voidaan tehdä.