Tamppaustalkoot Kintulammilla

Viikonloppuna 13.-15.10.2017 vietettiin tamppaustalkoita Kintulammin retkeilyalueella. Tarkoitus oli vahvistaa alueelle langoin ja puumaalauksin merkattuja uusia reittejä myös maapohjan osalta. Tähän tarvittiin kymmenittäin jykeviä kengänpohjia, sekä aimo annos Pirkanmaalaista tamppaushenkeä.

20171014_103452

Uutta uraa Kaukaloiselle.

Paikalle oli kutsuttu väkeä pääosin sosiaalisen median kautta ja jo ennakolta oli nähtävissä, että tapahtuma herätti suunnattomasti mielenkiintoa. Tapahtuman pääpaikaksi saimme alueen ytimessä sijaitsevan Kortejärven tilan. Siellä oli tilaa ruokailla, saunoa ja majoittua sekä ulkona, että sisällä.

Ensimmäinen tamppausjono nytkähti liikkeelle perjantaina klo 18. Parinkymmenen hengen tamppue vaappui pitkin hämärtyvää metsää Kaukaloisen kautta kohden Kintulammia. Otsalamput syttyivät puolessa välissä matkaa ja metsä näyttäytyi varsin uudessa valossa. Matkanteko ja aika tuntuivat pysähtyneen. Takaisin Kortejärvelle saavuttiin sopivasti saunan ollessa valmiina vastaanottamaan kostean metsän tamppaajat.

Lauantai oli kaikkien tamppauspäivien merkkipäivä. Väkeä saapui jo aamutuimaan lisää paikalle ja lähdimme matkaan klo 10 Yleisradion Suomikierroksen valtakunnallisen lähetyksen merkeissä. Vajaat kolmekymmentä tamppaajaa raahasivat rytmikkäästi jalkojaan pitkin Kintulammin kosteaa maaperää. Varsin pian selvisi, että varvukkoa sisältävä tampasto, eli tampattava alue, oli kaikkein haastavinta alustaa. Sellaisilla seuduilla tamppaaminen tuli suorittaa erityistä saappaankärkitekniikkaa käyttäen. Tässä onnistuivat vain harjaantuneimmat tamppaajat, mutta kaikkien panos yleistamppauksessa oli kuitenkin tähdellisen merkittävää.

20171014_100651

Yleisradion Suomikierros oli saattelemassa meitä poluttomille teille.

Lauantain aamulenkin lisäksi päivään mahtui vielä ns. pitkälenkki, sekä iltapuolen kolmas lenkki. Väkeä tuli ja meni ja jokainen tamppue täyttyi runsaslukuisesti aktiivisista tamppaajista. Harjaantuneimmat ja kestävimmät tampparit osallistuivat kaikkiin mainittuihin lenkkeihin, sekä vielä sunnuntaiaamun viimeiseenkin lenkkiin. Ahkerimmille tamppareille kertyi viikonlopun aikana puolensataa tamppauskilometriä.

Alueen uudet reitit kartalla

Maastoon tehdyt urat näkyvät nyt melko hyvin alueen joka kolkassa. HUOMIO! Täysin uudet reitit on maalattu metsään keltamullalla ja reittejä seuraava puuvillalanka on edelleen maastossa. Vanhat ja olemassa olevat polut ovat vielä merkkaamatta tai ovat merkattu jo kauan sitten eri värein jonkun muun toimesta. Reitit kulkevat alueen halkaisevan sähkölinjan yli monesta kohtaa. Näillä kohden tullaan tekemään vielä lisämerkintää, sillä urat eivät näy kovin hyvin linjan alueella.

Reitit_I copy

Kintulammin retkeilyalueen uudet reitit, melkein lopullisessa muodossaan.

Viikonlopun aikana talkoolaiset saunotettiin pariinkin otteeseen ja kyllästettiin talkookeitolla. Suuri kiitos keittiölle, saunamajurille, Ylitampeille ja Suurtampeille (lenkkivastaavat) sekä ennen kaikkea osallistuneille tamppaajille.

Kolbman porukoista paikalla oli noin 16 henkeä. Keittiötä hoitivat Merja ja Iitu ja sauna- ja lämmitys-majurina toimi Riku. Tunturiladun keskuudessa on viime aikoina kuulutettu latuyhdistysten ja miksi ei muidenkin yhdistysten paikallisen yhteistyön perään. Kolbmasta voi ottaa mallia koko valtakunta. Järjestäjinä tämänkertaiselle tapahtumalle ja  viikonlopulle toimivat Ekokumppanit, Tunturikerho Kolbma, Luonnonsuojeluliitto Tampere, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Tampereen Taivaltajat.

Lopuksi vielä video teille kaikille asiasta kiinnostuneille. Epäilemättä viikonlopun jälkeen moni jäi muistelemaan Tamppioiden, Tamppoonien ja Tampaxien merkitystä, mutta https://kintulammi.fi/blogi/tamppaustalkoot/ linkin takaa voit käydä katsomassa videotaidonnäytettä alan huippujen esittämänä.

 

 

Mainokset

Tietoja Reissu Pete

Arktisiin juttuihin hurahtanut ukko on nyttemmin kiinnostunut aiempaa enemmän ympäristöön liittyvistä asioista.
Kategoria(t): kintulammi, Kolbma, kortejärvi, Retkeily, talkoot, Uncategorized, ympäristökasvatus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s