Näkemisen arvoinen juttu!

Ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvat perustavat ajatuksensa usein väittämiin, että ilmastonmuutoksen näkeminen on mahdotonta. Eri tiedetahojen kippuroita ja käyriä voidaan esittää halutussa ulkoasussa ja kulloiseenkin tarpeeseen sopivalla tavalla. Aikajanaa säätämällä ilmastonmuutos on jopa helppoa sivuuttaa. Ilmastonmuutokseen uskova ja sitä esittävä tiedeyhteisö on tosin itsekin ampunut itseään jalkaan luomalla kaavioita, joiden on helposti huomattu liioittelevan esittämäänsä asiaa.

_44842455_hockstickbbc226i

Huolta aiheuttanut Jääkiekkomailakaavio. pic. Michael Mann´s team

Yksi sellaisista oli lepäävää jääkiekkomailaa kuvaava viivakaavio, missä kuvataan ilmaston lämpötilan pysyneen suhteellisen samanlaisena viimeisten tuhansien vuosien ajan (mailan varsi), mutta kääntyneen voimakkaaseen nousuun 1900 luvulta lähtien (mailan lapa).

 

Ilmastonmuutosta mitataan puiden, maaperän ja esimerkiksi jäätiköiden vuosirenkaista, ja viimeisten tutkimusten mukaan tietoja on voitu yhdistää luotettavasti jo useiden tuhansien vuosien taakse. Ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvat kaivelevat annettuja arvoja ja dataa innokkaasti ja takertuvat jokaiseen yksityiskohtaan, mikä kumoaisi esitetyn todisteen ilmastonmuutoksen todellisesta tilasta. Jos jääkiekkomaila kuvaajana onkin ehkä aavistuksen liioiteltu malli ilmaston lämpenemiselle, niin onko sillä väliä? Tiedeyhteisötkin ovat nykyään osittain markkinoiden armoilla ja tuloksien on oltava joskus näyttäviä.  Huolestuttavampia ovat tiedeyhteisöjen ”tilaustyöt”, jolloin tutkimuksen sponsori saa tilaamansa tuloksen asiasta kuin asiasta. Tämä jos mikä rapauttaa koko tieteen uskottavuuden.

Grönlanti hiihtäessä sulamisvesiä II

Grönlannin jäätikkö sulaa vuosi vuodelta kiihtyvällä tahdilla. Vuonna 2003 hiihdimme vetten päällä yli Grönlannin jäätikön.

Voiko ilmastonmuutosta nähdä?

Olen reissannut elämässäni noin 5000 kilometriä hiihtäen ja kävellen pitkin arktisia alueita, eli juuri siellä missä kasvihuoneilmiön sanotaan vaikuttavan voimakkaimmin. Olen katsellut hupenevia jäävirtoja Huippuvuorilla ja sulavaa jäätikköä Grönlannissa.

Huippuvuorten jäätiköiltä laskeutuvien jäävirtojen muutoksen ovat selvästi nähtävissä normaaleilta vaelluskartoiltakin.

huippuvuoret jään reuna

Huippuvuoret Hockstretterbreen. pic. Norsk Polar Institut

Jäätikön vanhat mereen laskeutuvat jäävirrat ovat ulottuneet 1960 ja 1970 luvuilla paljon kauemmaksi merelle, kuin nykyään. Samankaltaisia tuloksia on nähtävissä Alpeilla. Mutta mitä merkitsee 40 tai 50 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Grönlannin jäätiköllä olen asunut yhteensä neljä kuukautta parilla eri reissulla. Grönlannin jäätikkö on ystävällinen paikka telttailla ja selvisin retkistä vailla suurempia fyysisiä kolhuja. Olen tutkinut harrastuksenani suomalaisten arktisten retkikuntien toimia viimeisten 50 vuoden ajalta. Ensimmäinen arktinen retkikunta yli Grönlannin jäätikön oli vuonna 1966 ja sillä juhannukseen päättyneellä matkalla ei nähty yhtäkään jäätikön päälle sulamisvesistä muodostunutta järveä. Matkan hurjat -50 asteen pakkaslukemat ja myrskyt tuntuvat tämän päivän retkeilijästä käsittämättömiltä. Toisaalta matkan pituudeksi on ilmoitettu 700 kilometriä, vaikka nyt satelliittikuvista mitattuna matka ei voinut olla yli 560 kilometrin pituinen. Ehkä mittaustekniikoissa on eroja lähimenneisyydessäkin.

Vuonna 2003 ja 2008 olin itse reissuilla Grönlannin jäätiköllä. Molemmilla kerroilla jouduin reissukaverin kanssa uskomattomiin vesileikkeihin sulamisvesien kanssa. 2010 eräät arktisia reissuja tekevät ystäväni makasivat yli 30 päivää teltassa pitäen sadetta. Grönlannin jäätiköllä. Mutta mitä merkitsee 10, 15 tai 50 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Huippuvuoret jäätikön laidalla

Jäätikön laittamilla voi nähdä missä on maailman alku ja juuri. Huippuvuoret 2007.

Grönlannin jäätiköllä vierailin myös useilla tutkimusasemilla, joiden pääasiallinen tehtävä on tulkita ilmastonmuutosta vertailevin menetelmin. Näiden tutkimusasemien jäänkairausnäytteiden tulokset ulottuivat luotettavasti noin 150 000 vuoden päähän. Mutta mitä merkitsee edes 150 000 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Ilmastonmuutoksen voi nähdä. Mutta sitä pitää osata katsoa oikein. Pitää osata lukea tiedeyhteisöjen tuloksia kriittisesti ja katsoa lähelle ja samaan aikaan kauas. Ja vielä molempiin suuntiin.

Grönlanti Ilulissat jäävuoret

Jäävuoria ”poikii” kiihtyvällä tahdilla Ilulissatin vuonosta. Ilulissat, Grönlanti 2008 

Ilmastonmuutoksen tärkein vaikutus on ihmismielen ilmastonmuutos, missä yhteisö siirtyy hitaasti kohden kestävämpää yhteiskuntaa. Tähän ei päästä yhden merkittävänkään tutkimuksen voimin, eikä kahdenkaan. Tutkimukset voivat ehkä auttaa yhteiskuntaa oikeaan suuntaan, mutta tärkein vaikutus kasvihuoneilmiön ehkäisemiseksi löytyy yleissivistyksen leviämisellä ja levittämisellä globaalisti. Henkinen ilmastonmuutos on välttämättömyys.

Kirjoitus liittyy lokakuussa pidettävään http://world.350.org/finland/kampanjat/power-shift-suomi/ Power Shift Suomi tapahtumaan missä pidän 2.10.2016 esitelmän – Voiko ilmastonmuutosta nähdä?

Mainokset
Kategoria(t): Arktinen, Arktisia kertomuksia, Kolbma, Retkeily, Uncategorized, ympäristökasvatus | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Nanoqin kesä 2016 – Naparetkeilyn tiukempi historia

Jouduin mukaan jälleen seikkailuun. Tällä kertaa ei ollut tarvetta lähteä esimerkiksi Grönlantiin, mutta kuitenkin niin lähelle Grönlantia, kuin suomessa se on mahdollista. Päädyin arktiseen Nanoq museoon. Sijainti: Pietarsaari. Tarkemmin: Fäboda, Pörkenesintie 60.

028

Arktinen Nanoq museon alue koostuu päärakennuksesta ja seitsemästätoista (17) muusta näyttelyrakennuksesta. Ja miljoona esinettä.

Museon pääarkkitehti Pentti Kronqvist perusti museon vuonna 1991 Pietarsaaren Fäbodaan. Toki alue oli ollut hänen hallussaan jo pitkään, sillä ensimmäinen rakennus, Karhunpesä syntyi alueelle jo kuusikymmentä vuotta sitten vuonna 1956. Ajatus arktisesta museosta syntyi kuitenkin Pentin matkojen johdosta. Matkat suuntautuivat useasti arktisille alueille. Grönlannin vaellus 1971, Grönlannista Kanadaan 1976, Grönlannin halki 1981 ja niin edelleen. Ennen kaikkea Pentti oli kuitenkin kiinnostunut ihmisistä, eskimoista. Heidän kulttuuristaan ja elintavoistaan. Tätä työtä ja keräilyn tulosta saamme ihailla nyt Nanoq museon kokoelmien kautta.

Kuva0036

Kesänäyttely 2016 alkaa Pentti Kronqvistin esittelyllä.

Kesänäyttelyn kokoamista

Sain ja pyysin itselleni tehtävän. Viime syksynä ilmestynyt Arktisia kertomuksia kertoi suomalaisten arktisista reissuista viimeisten 50 vuoden ajalta. Arvelin, että siinä olisi aihetta myös kesänäyttelyn aiheeksi arktiselle museolle. Asiasta sovittuamme ideoin aihetta yhdessä Pentin kanssa ja päädyimme esittelemään Suomen arktisen reissuhistorian tärkeimpiä retkikuntia ja reissuporukoita kuudelta vuosikymmeneltä. 1960 luvulta alkaen ja päätyen 2010 luvulle. Alkuvuosikymmenien retkikuntien valinta oli helpohkoa. 60 -luvulla oli esiteltävänä yksi retkikunta ja 70 -luvullakin vain kolme.

Kuva0037

1960 ja 1970 luvuilla ”anorak” oli kova sana

Sain myös idean, että jokaiselta vuosikymmeneltä tulisi olla alkuperäinen retkellä käytetty asu näytteillä. Onneksi monet retkikunnat olivatkin jo lahjoittaneet historiallisia asujaan museolle.  Pentin 1976 vuoden reissun, Huurre retkikunnan 1984 ja Laskuvarjojääkärikillan retkikunnan 1999 reissujen asut olivat tallessa ja asetettavissa näytteille. Kolme vuosikymmentä oli siis kasassa. Vielä sain soitettua Peter Bouchtille, joka on viimeinen elossa oleva retkikuntajäsen vuoden 1966 Grönlannin yli kulkeneesta retkikunnasta. Hänellä kyseinen asu oli tallella ja vielä rinkkakin, joten näyttelyn painoarvo alkoi hahmottumaan myös historiallisesta perspektiivistä.

Kuva0041

1990 ja 2000 luvuilla Gore-tex nousi pinnalle.

Viimeisten vuosikymmenien asujen kohdalla turvauduin Sastan uusimpien asujen esittelyyn. Näiden asujen kohdalla nimet, kalvojen määrä ja kankaat vaativat jo niin pitkällistä harrastuneisuutta, että asiaan on parasta tutustua itse osoitteessa www.sasta.fi.

Kuva0043

Sastan The Pole asu.

Näyttelyn pariin vitriiniin asetimme kymmeniä vuosia vanhaa retkikunnissa käytettävää kuvaus, paikannus ja mittaustekniikkaa ja vastapainoksi uusinta uutta tältä saralta, jolloin laitteiden lataus toimii aurinkopaneelien avulla usb-liittimien kautta. Nykyaikaisten retkikuntien varustukseen kuuluvat satelliittijärjestelmät, hätälähettimet, digikamerat, popcornit ja leffat. Onneksi sentään säätilat ovat sentään pysyneet kutakuinkin samankaltaisina.

Nykyajan suomalaiset naparetkeilijät 1966 – 2016

Näyttelyn nimi koostuu siis näyttelyn sisällöstä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä suomalaisesta arktisesta retkikunnasta arktisille alueille. Puhutaan tietysti varhaisemmistakin matkoista pitkin Siberiaa ja laivaväyliä, mutta puhuttaessa nykyaikaisista retkistä, hupiretkistä voidaan reissut paketoida 50 vuoden ajanjaksolle. Nykyaikaisen arktisen retkeilyn historia on jo pitkä. Oli korkea aika nostaa ne vaivalloiset kilometrit myös esille. Ensiksi viime syksynä kirjan muodossa ja nyt kesänäyttelyn turvin.

Toivotankin teidät kaikki tervetulleeksi arktiseen Nanoq museoon kesällä. Museo on auki joka päivä klo 11-18. http://www.nanoq.fi

Kuva0047

Pentti Kronqvist esittelee kouluryhmälle II-kerroksen esineistöä.

Kategoria(t): Arktinen, Arktisia kertomuksia, Nanoq, Retkeily | Avainsanat: , , , , , | Yksi kommentti

Jälkikirjoitus 7.4.2016

Enontekiön sanomat tekivät jutun 7.4.2016 edellisen bloggauksen ja parin sähköpostiviestihaastattelun perusteella. Tekstissä on paljon asiaa ja ydin piilee oikeuksien ja velvollisuuksien veteen piirretyn viivan tuntumassa.

enontekion sanomat 7_4_2016

Artikkeli Enontekiön sanomissa 7.4.2016

Opin asian aikanaan Tunturikerho Kolbman tiedotuslehden tekijältä. (Tunnistaakohan kukaan?)  Silloin käytiin kovaa debattia jokamiehenoikeuksista ja olin itsekin aktiivisena miettimässä mitä kaikkea mettässä saakaan tehdä. Silloin hän muistutti minua, että jokamiehenoikeudet sisältävät myös ison joukon velvollisuuksia. Asiaa mietittyäni se on jäänyt lähtemättömästi mieleeni ja tavallaan myös tasoittanut käsitystäni jokamiehenoikeuksista tai oikeuksista yleensä asiassa kuin asiassa.

No. Toivottavasti asiaa etenee sille tasolle, että pääsemme siivoamaan aluetta ja jatkossa asenteet paranevat.  Olen tyytyväinen jos yksikin henkilö parantaa omaa käyttäytymistään tässä asiassa näiden yhteydenottojen vuoksi.

 

Kategoria(t): Käsivarren erämaa-alue, Kolbma, Retkeily, ympäristökasvatus | Avainsanat: , , , , , | Yksi kommentti

Expedition Ropilta Maunuun 2016

Tehtiin pikareissu Ropilta Maunuun. Maastossa oltiin vain neljä yötä, mutta aurinkoiset pääsiäisen päivät tekivät tehtävänsä rauhallisuuden palauttajana.

12946815_10153943495588260_1954551048_o.jpg

Ropin autiotupa oli hyvässä kunnossa ja jätettiin vielä parempaan kuntoon. pic.Malin Moisio

Vaellusnetissä on arvuuteltu Ropin autiotuvan kuntoa moneen otteeseen. Kämppä on hyvässä kunnossa ja jälleen jopa puita liiterissä. Ei tosin paljoa, mutta kuitenkin.

IMG_0005

Ropilta Kutukoskelle tunturiselkosia pitkin

Reitti oli karkeudessaan Ropinsalmi – Ropin AT – Kutukoski AT – Kalkkoaivi AT – Saitsikoski (Lätäsenon rannassa) – Isokurkkio AT – Maunu.  Kuten mainittua kelit olivat mitä parhainta laatua. Aurinkoa, lievää tuulta ja lämpötila -4 asteesta +7 asteeseen.

 

IMG_0035

Tulossa Kalkkoaivin autiotuvalle.

Matkan jatkuessa tunturien kantavilta hangilta kohti Lätäsenoa lumi takkusi hieman suksien pohjiin, mutta hanki kantoi vielä. Pääsimme Saitsijoen laavulle. Hieman raskaiden kilometrien ja koivikkopujottelun seurauksena vastaan tullut laavu ärsytti suunnattomasti kulkijaa. Paskaa ja rojua joka puolella. Vetäydyimme telttaan murjottamaan. Kalastajat perkele.

IMG_0037

Joka puolella missä lumi oli sulanut, näkyviin tuli moskaa ja roskaa. Tätä samaa paskaa jatkuu koko Lätäsenon varren ajan maantielle asti.

Toivottavasti kukaan retkeilijä ei toimi näin, kuten Lätäsenon varrella näemmä toimitaan. Miten tuollaiset sikailijat voivat itsekään asettua tälläiselle laavulle? Kuka nämä romut tänne erämaahan tuo? Millä keinoin?

IMG_0045

Isokurkkion autiotuvan pihasta kuvattuna Lätäsenon kulku näyttää rauhalliselta.

IMG_0048

Isokurkkion AT. +7 astetta. Sulavan lumen alta paljastuu roskaa, moskaa.

Pitäisikö seuraavat talkoot järjestää Lätäsenon varteen. Jätesäkkejä mukaan ja porukkaa vaeltamaan joen molempia rantoja alaspäin. Matkalla voisi jakaa vastuullisen matkailijan oppaita.

No kelit olivat hienot ja emme liikaa nähneet lumen alla sijainnutta kaatopaikkaa, joten mieli on hieman virkeämpi kevään tulla kokonaan. Seuraavaan reissuun.

12947057_10153943538268260_312513743_o

pic. Malin Moisio

 

Kategoria(t): Käsivarren erämaa-alue, Retkeily, ympäristökasvatus | Avainsanat: , , | 3 kommenttia

Arktisia kertomuksia – Out now!

Niin. Se olisi sitten neljäs kirja missä olen ollut mukana. Joka kerta iskee sama paniikki saatuaan opuksen käteensä.

11988432_10153612275613260_281269940091424175_n

Juhlaruusut ja juhlakirja!

Virheitä, virheitä, unohduksia, harmitusta ja olisi tuonkin voinut tehdä toisin, tai ainakin kirjoittaa.

Mutta kyllä päälimmäisenä on tyytyväisyys. Kirjan kantavana ajatuksena on näet Suomen Arktisen Klubin historia aina vuodesta 1966 – tähän päivään asti. Tämän kirjan julkaisemisesta on haaveiltu ihan kokouspöytäkirjoja myöden jo 80 – luvulta asti. Ja nyt tuli joku jamppa Pohjois-Euroopan suurimmasta sisämaakaupungista ja teki sen. Nyt se on valmis ja julkaistu.

arktisia_kertomuksia_kirjoittajat

Arktisia kertomuksia – kirjan kirjoittajia. Ei kuitenkaan ihan kaikki!

Julkaisutapahtuma oli samalla Suomen Arktisen Klubin vuosikokous ja vietimme sitä, jo ties kuinka monennen kerran (lue historiikista) arktisella Nanoq museolla Pietarsaaren Fäbodassa. www.nanoq.fi

Vuosikokouksen ohjelmassa oli, paitsi kirjoittajien keskinäistä kehuskelua, myös laadukasta ohjelmaa. Kuulimme tohtoritason luentoa arktisista kehitysnäkymistä, luentoa jäänmurtajien valmistamisesta ja testaamisesta, kertomuksia matkoista Islantiin, Huippuvuorille ja Grönlantiin. Kaiken päälle kylvimme savusaunassa, minkä tuoksu jää iholle aina viikoksi.

Kategoria(t): Arktinen, Arktisia kertomuksia, Retkeily | Avainsanat: , , , , , | Yksi kommentti

Arktisia kertomuksia – kirja ilmestyy 16.11.2015

Arktisia kertomuksia – on kokoomateos Suomen arktisen klubin jäsenten tekemistä matkoista, saavutuksista ja tutkimuksista. Kirjan sivuilla matkataan ikiroudan maille Kanadaan, Grönlantiin, Islantiin, Huippuvuorille, etelä- ja pohjoisnavalle sekä kuljetaan tutkijoiden ja lääkärien matkassa maapallon syrjäisimmillä seuduilla.

Kirja on varattavissa http://www.avotunturit.fi/tuote/kirja-arktisia-kertomuksia/ nettikaupasta tasavallan edullisimpaan 32 euron hintaan!

Arktisia kertomuksia - kirjan kansikuva!

Arktisia kertomuksia – kirjan kansikuva!

Kirjassa on 28 artikkelia arktisista aiheista, joista 19 on matkakertomuksia. Kirja sisältää useita ennen julkaisemattomia kertomuksia ja tarinoita tutkijoiden ja lääkärien silmin katsottuna viimeisen 50 vuoden ajalta.

Kirjoittajina mm. Petri Mäkelä, Poppis Suomela, Kari Vaiska Vainio, Jaakko Heikka, Petri Vuorenmaa, Pentti Kronqvist, Mika Kalakoski, Vesa Luomala yms.

Suomen arktinen klubi on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan kerännyt yhteen suomalaisia arktisten alueiden kulkijoita ja tutkijoita. Ensimmäinen Grönlannin jäätikölle suuntautunut matka tehtiin jo viisikymmentä vuotta sitten ja se on myös tämän kirjan ensimmäinen tarina. Viisikymmentä vuotta myöhemmin kaksi suomalaista arktista retkeilijää olivat jälleen kulkemassa Grönlannin jäätiköllä samaisella reitillä ja tämän matkan kuvaus on tämän kirjan viimeinen tarina. Näiden matkojen väliin mahtuu mittava määrä tutkimusta ja kuljettuja kilometrejä kylmillä ja jäisillä seuduilla.

Julkaisija: Suomen Arktinen Klubi ry

Toimittaja: Petri Mäkelä

Taitto ja layout: Poppis Suomela

Kovakantinen, 264 sivua, yli 120 nelivärikuvaa.

Ilmestyy 16.11.2015. Varattavissa nettikaupoissa jo nyt!

Arktisia kertomuksia - kirjan sisällysluettelo!

Arktisia kertomuksia – kirjan sisällysluettelo! Klikkaa suuremmaksi.

Kategoria(t): Arktinen, Retkeily | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Lapin autiotuvat ja rakennusperintö 2.11.2015

Hetken hiljaisuuden jälkeen päätimme järjestää Kolbmassa taas laadukasta ohjelmaa. Pääkirjasto Metson Pietilä-saliin astuu kaksi kovanluokan retkeilevää tietokirjailijaa.

 Joel Ahola ”Käyntikortissani lukee retkeilytoimittaja, mutta tilanteesta riippuen voin käyttää myös termejä tietokirjailija, valokuvaaja, esitelmöijä, asiantuntija, konsultti tai vaikkapa kartoittaja.” www.retkeilymediaahola.fi

Arkkitehti Manu Humppi kirjastaan:”Kammit ja autiotuvat kertoo Lapin erämaarakentamisen historiasta aina kivikaudelta nykypäivään asti. Turpeilla vuoratut kodat eli kammit ovat ainutlaatuinen osa saamelaista elinkeino- ja kulttuurihistoriaa. Tunnelmalliset autiotuvat henkivät matkamiesten tarinoita kaukaa pohjolasta.”

Tervetuloa mukaan!

Tilaisuuden juliste! Kuvassa Meekon autiotupa lokakuussa 2015.

Tilaisuuden juliste! Kuvassa Meekon autiotupa lokakuussa 2015.

JÄLKIPYYKKIÄ!

Tilaisuus sai heti aluksi toisen luonteen, kun Joel Ahola joutui perumaan saapumisensa. Manu Humppi laajensi esitystään ja extrana saimme kuulla ammattitalkoilija

Timo Koivukangas kertoo kämmätalkoista.

Timo Koivukangas kertoo kämppätalkoista. Kuva:Mikko Suominen

Timo Koivukankaan kertomusta kämppätalkoista ja autiotupien tulevaisuudesta yleensä.

Illan aikana esitykset sivusivat toisiaan siinä mielessä hienosti, että hyvin selväksi tuli, että retkeilykäyttöisten autiotupien lähtökohta on aluksi ollutkin vapaaehtoisjärjestöjen rakentamat tuvat. Sittemmin Metsähallitus on ottanut tupakulttuurin säilymisen ja kehittämisen harteilleen, mutta nyt resurssien kääntyessä laskuun on ilmeisesti tullut aika kerätä kansa taas kokoon ja nostaa vanha talkoohenki sen ansaitsemaan arvostukseen. Joitakin konkreettisiakin ehdotuksia talkoiden tavasta, rahoituksesta ja koordinoimisesta esitettiin.

Manu Humppi taustalla ja meikäläinen paasaa edessä. Paikalla oli 112 kuulijaa.

Manu Humppi taustalla ja meikäläinen paasaa edessä. Paikalla oli 112 kuulijaa. Kuva:Mikko Suominen

Mieleeni jäi erityisesti se, että joku yleisöstä ehdotti, jos joku järjestö, esimerkiksi Tunturilatu ry ottaisi kämppien huoltoa ja kunnostusta harteilleen. Mietin minkälaista neuvonpitoa se vaatisi Metsähallituksen kanssa. Jakautuisiko vastuu oikeasti ja kuinka pitkälle vapaaehtoistyönä tehty työ otettaisiin vakavasti siellä. Entä järjestön piirissä. Kuka tai ketkä antautuisi tehtävään laittaen kaikkensa peliin. Aika selvältä näyttää, että joko tupien annetaan hitaasti vaipua unholaan, tai sitten niiden kunnostajat löytyvät jostain muualta kuin Metsähalituksen piiristä. Tässä riittää pureksittavaa ensi vuodelle ainakin Tunturiladun piirissä. Tunturilatu ry täyttää näet 70 vuotta ja juhlavuoden teemana ovat juuri autiotuvat.

Manu Humppi kertoo Lapin rakennusperinnöstä. Kuva:Mikko Suominen

Manu Humppi kertoo Lapin rakennusperinnöstä. Kuva:Mikko Suominen

Kategoria(t): Kolbma | Avainsanat: , , , , | 3 kommenttia